Likaan kodin lattiat jättämällä jälkeeni mustaa vanaa. Tapan kaiken elävän ja hätistän hyvän ympäriltä. Katson ulos ikkunasta ja itken väsymystä, en jaksa lähteä ulos vaikka haluaisin. En uskalla, se ei kuitenkaan riitä. Aurinko ehtii laskea tänään joka tapauksessa, joutuisin vain kiirehtimään. Aurinko ja keväinen ilma asettavat paineita olla hyväntuulinen. Niin minä olenkin, mutta silti jään sohvalle itkemään. Murehdin jokaista hetkeä, en koskaan kykene käyttämään niitä tehokkaasti. Mitään ei saa mennä hukkaan, samalla kaikki kuitenkin lipuu ohitseni.